Meidän Chiang Main aika alkaa käymään vähiin ja kohta puoliin pitäisi alkaa suuntaamaan kohti uusia seikkailuja. Seuraavana etappina meillä on Vietnam, joka on molemmille ihan uusi maa. Vietnam on muuten mulle 30. maa, jossa olen vieraillut. En siis ihan onnistunut tavoitteessani käydä kolmessakymmenessä maassa ennen kuin olen 30, mutta tarpeeksi lähellä oli, joten sovitaan että se lasketaan!

Surullisen tyhjältä vielä näyttää :D

Ensimmäinen etappimme on Ho Chi Minh eli Saigon. Saigonista mulla on jotenkin tosi mystinen ja salaperäinen mielikuva. En tiedä mistä se on peräisin, mutta olen aina halunnut käydä siellä. Odotettavissa on todennäköisesti varsinaista pyörremyrskyä liikenteen ja ihmisvilinän osalta, joten saa nähdä miten meille käy. Kaupungissa asustaa nimittäin hengästyttävät 12 miljoonaa ihmistä. Ho Chi Minhille povataan valoisaa tulevaisuutta — kaupunki on vahvassa nousussa ja yksi dynaamisimmista kaupungeista Kaakkois-Aasiassa. Toki täällä pitää varautua siihen, että turistia yritetään vedättää enemmän kuin vaikka Thaimaassa. Heti lentokentällä pitää muistaa nousta vain Mai Linh tai Vinasun -yhtiöiden takseihin ja katsoa, että kuski laittaa mittarin päälle. Tarkistan aina etukäteen taksimatkan suunnilleen-hinnan ja tällä kertaa lentokentältä district 1:lle hintaa tulee  150,000 – 170,000 VND eli noin 6 euroa. Taksikuski on onnistunut vedättämään meitä vain kerran tällä matkalla Balilla, sillä olen aina vainoharhaisen varautunut :D Ilmeisesti kaupungissa voi käyttää myös Grabin sovellusta kyydin hankkimiseen.



Hotellimme sijaitsee backpacker-alueen vieressä aika lailla ytimessä, josta tavoitteena on liikkua ympäriinsä kävellen niin paljon kuin mahdollista. Skootteri jää tällä kertaa talliin, sillä Saigonin liikenne on mahdollisesti vielä Baliakin hullumpaa. Varsinaisia nähtävyyksiä Saigonissa ei taida muutamaa enempää olla —  urbaani cityelämä lienee nähtävyyksistä tärkein. War Remnants museota on moni suositellut, mutta myös varoitellut sen järkyttävyydestä. Museo ei sovi herkille, sillä se kertoo sodan kauhuista varsin sensuroimattomasti valokuvien muodossa.

Nähtävyydeksi laskisin myös vietnamilaisen ruuan, joita jo vesi kielellä odotamme. Pho-keitot, kesärullat, nuudelit ja salaatit —  my body is ready. Vietnamilainen kahvi on myös maailman huippua. Kuppi tätä makeaa ihanuutta iskee takuuvarmasti paatuneinpaankin punavuorelaiseen kahvihipsteriin.

Saigonista on tarkoitus suunnata Phu Quocin saarelle palmujen katveeseen. Phu Quoc tulee todennäköisesti olemaan viimeisiä valkohiekkaisia paratiisisaaria meille tällä matkalla, yhyy. Saa nähdä miltä saarella näyttää nyt, sillä kuuleman mukaan saarella olisi vielä suhteellisen rauhallista. Voi tietysti olla, että turistimassat ovat jo löytäneet paikan, mutta halutaan käydä vielä itse asia tarkastamassa. Odotan jo innolla tuulessa huojuvia palmuja, paahtavaa aurinkoa, aamu-uinteja turkoosissa meressä ja sitä, kun jalat uppoavat pehmeään hiekkaan rannalla. Todennäköisesti täällä täytyy kuitenkin pitää kenkiä illalliselle mentäessä, toisin kuin Koh Phanganilla, joten ihan samanlaista island-hippie-life -kokemusta emme varmaankaan tule saamaan.



Phu Quocin jälkeen otamme tukikohdaksi näillä näkymin Da Nangin/ Hoi Anin kaupungit Keski-Vietnamissa. Täällä on tarkoitus vuokrata jälleen pidempiaikainen asunto ja kivoja vaihtoehtoja näyttäisikin löytyvän paljon. Ehkä löydetään vastaava ihana condo kuin mikä meillä on täällä Chiang Maissa. Siitä sitten siirrytään vähitellen kohti pohjoista ja Halonginlahden henkeäsalpaavia maisemia. Hanoi on näillä näkymin meidän viimeinen kohde Vietnamissa.

Alustavat suunnitelmat oli siinä, mutta ne saattavat vielä muuttua useammankin kerran. Varmaa on, että lähdetään seuraavaksi Saigoniin, jatkosta päätetään sitten lähempänä.

💜 EMMI