Käytiin pari päivää sitten skootteriretkellä Doi Suthepin temppelillä samannimisellä vuorella. Wat Phrathat Doi Suthep on yksi merkittävimmistä temppeleistä Chiang Maissa. Se on rakennettu vuonna 1383 ja tarinan mukaan sen sijainnin on osoittanut valkoinen elefantti. Doi Suthep sijaitsee noin 10 km päässä Chiang Main keskustasta. Temppelille pääsee oman auton tai skootterin lisäksi punaisilla lava-autotakseilla ainakin yliopistolta. Takseissa lukee Doi Suthep. Olen nähnyt näitä myös pörräämässä ympäri keskustaa, joten varmaan vanhankaupungin ja/tai Nimmanin alueelta olisi myös mahdollista liftata kyyti.

Yllätti, että vuorelle voi tosiaan ajaa ihan helposti skootterilla, meillä on vielä tuollainen kaupunkiajeluun tarkoitettu pikkuscoopy. Matkan varrella pysähdyttiin pienellä vesiputouksella, josta lähtee munkkien vaellusreitti ylös temppelille. Ajateltiin kulkea itsekin tuo matka kokonaan tai ainakin osittain joku päivä, sillä sademetsässä kävely on ihan huikeaa. Täällä ei ole edes kuuma tähän aikaan vuodesta, joten metsässä on oikeasti miellyttävä kävellä.





Saavuimme temppelialueelle iltapäivällä, jolloin paikalla oli vielä paljon ihmisiä. Täälläkin myytiin ruokaa ihan joka kulmalla pikkuisissa muovipusseissa, niin kuin kaikkialla Chiang Maissa (ehkä myös koko Thaimaassa?), joten nälkä ei pääse missään vaiheessa yllättämään. Kannattaa muistaa, että temppeleissä tulee aina pukeutua kunnioittavasti eli ei lyhyitä housuja eikä paljaita olkapäitä. Meille on vielä epäselvää koskeeko tämä myös miehiä, mutta varuiksi Heikkikin on pukenut aina pitkät housut. Itse temppeliin kiivetään portaikkoa pitkin, joka on koristeltu Naga-käärmeillä. Portaita on yli 300, mutta ylös pääsee tarvittaessa myös kaapelihissillä. Itse reippaina tietysti hikoiltiin portaat ylös, sillä portaikko itsessään on jo nähtävyys.

Ylhäällä kyltit muistuttavat, että ulkomaalaiset tarvitsevat pääsyliput (30 bahtia) alueelle. Tämän jälkeen saa siirtyä sisäpihaan, johon jätetään kengät ja jatketaan sukkasiltaan temppeliin. Itse temppeli on kirjaimellisesti häikäisevä, sillä joka puolella kimaltavat kultaiset koristeet ja patsaat. Buddhalaisissa temppeleissä yksi parhaista asioista on se rauha ja hiljaisuus, mikä niistä huokuu. Valitettavasti täältä sitä ei löytynyt, sillä kovaan ääneen kälättävät ja joka paikkaan tunkevat kiinalaislaumat (aka kiinan muurit, kuten me ollaan alettu heitä kutsumaan) söivät paikan tunnelmaa. Onneksi rauhallisiakin spotteja löytyi.











Temppelin takapihalta löytyy näköalapaikka, josta näkee aika lailla koko Chiang Main. Takapihalta löytyy myös kahvilaa ja muuta ruokapaikkaa. Vietettiin temppelialueella vajaa pari tuntia ja pian huomattiin, että kello oli jo niin paljon, että olisi parasta lähteä ajamaan takaisin ennen pimeää. Alun perin suunniteltiin, että käydään samalla matkalla katsomassa kuninkaan talvipalatsi, joka sijaitsee parin kilometrin päässä temppeliltä. Itse palatsiin ei pääse sisään, mutta pihan puutarhaan ja näköalapaikalle pääsee. Noh jääpähän jotain ensi kerralle.







Poikettiin matkalla vielä kissakahvilassa syömässä. Catmosphere on pieni kahvila täynnä kissoja, joten työntekijöillä oli täysi työ a) estää kissoja pakenemasta aina kun joku avaa oven b) suojella asiakkaiden ruokia c) olla sovittelijana kissojen välisissä kiistoissa. Meidän pöydässä makoili yksi elämäänsä kyllästyneen näköinen kisu, joka antoi armollisesti meidän kuitenkin silittää häntä. Kaikilla paikan kissoilla on joku avaruusteemainen nimi, kuten Luke tai Leia. Tuli ikävä meidän pihapiirissä Phanganilla asunutta Jabba the Cat -kisua. Toivottavasti Pabuk-myrsky ei kolhinut saaria liian kovasti.






Enää kolmisen viikkoa Chiang Maissa, ääk.

💜 EMMI