Puoli vuotta Kaakkois-Aasiassa kuvina - osa 3 - Menolippu Balille - matkablogi

Puoli vuotta Kaakkois-Aasiassa kuvina - osa 3

By EmminMenolippuBalille - tammikuuta 23, 2019

Tämän pitäisi oikeastaan olla jo lähemmäs 8kk Aasiassa kuvina, sillä saan vikan osan aikaiseksi vasta nyt, kun meidän Chiang Main pysähdys alkaa olemaan lopuillaan. Noh, viimeksi oltiin kuitenkin Balilla, jonne palataan nytkin:


Nusa Penida

Nusa Penidasta kuulee todella ristiriitaisia kommentteja - toiset rakastaa, toiset vihaa. Meidänkin sukellusreissulta löytyi ihan huikean hienoja maisemia (myös veden alta), mutta myös niitä valtavia roskakasoja ja niissä vaeltavia surullisia kulkukoiria.






























Pohjois-Bali

Pohjois-Bali jäi todella mieleen. Jos joskus vielä palataan Balille, suunnataan suoraan pohjoiseen. Balin huonot puolet unohtuivat näissä maisemissa kokonaan.

























Singapore Vol 2


Pyörähdettiin uudestaan Singaporessa matkalla Thaimaanhan. Tällä kertaa tunnettiin kaupunkia jo paremmin ja keskityttiin fiilistelemään enemmän. Täällä rakastuttiin myös japanilaisiin takoyaki-palleroihin, jotka on suosittuja onneksi myös täällä Chiang Maissa. Saako näitä Helsingistä mistään? Durian-struudeliin sen sijaan en vieläkään rakastunut.



























Chiang Mai

Nykyinen tukikohtamme Chiang Mai on palvellut hyvin pian kaksi kuukautta. Ollaan viihdytty täällä erinomaisesti, vaikka kaupunkielämä onkin jotain ihan uutta ja erilaista tälle matkalle. Chiang Maista jää päällimmäisenä mieleen temppelit, ruoka, norsujen pelastuskeskus, ystävälliset ihmiset ja huikeat vuoret. Myös tämän matkan vähiten trooppinen kohde, öisin täällä voi olla jopa alle 20 astetta.


















💜 EMMI

  • Share:

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Kaakkois-Aasia on meille sellainen paikka, minne lähdetään aina uudestaan. Sinne mahtuu niin paljon. Me tykättiin Nusa Penidasta ihan hulluna, taidettiin olla hyvään aikaan liikkeellä kun merikin tuntui tosi puhtaalta. Pohjois-Bali on meilläkin myös Uluwatun lisäksi lempparikohteita Balilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ihan ymmärtänyt Nusa Penidaa, ne roskavuoret masensi todella paljon :( Ilman niitä todella kaunis paikka!

      Poista
  2. Erittäin atkakuumettaherättäviä kuvia. Moni on kehunut pohjois-Balia. Itselläni on koko Bali käymättä, koska suhtaudun siihen ristiriitaisesti. Kartan trendikohteita ja Balista on selvästi tullut sellainen. Ja kuitenkin olisi ihan kiva nähdä mitä siinä Balissa monia niin kovasti kiehtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ihan ymmärtänyt joidenkin kohteiden suosiota Balilla, mutta pohjoispuolelle kannattaa antaa mahdollisuus! <3

      Poista
  3. Ihania kuvia, herätteli kovasti matkakuumetta! Chiang maissa olisi ihana joskus päästä käymään, norsujen pelastuskeskus on pakko nähdä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti, Elephant Nature Parkille vahva suositus <3

      Poista
  4. Kauniita kuvia kuten edellä olevat myös kommentoivat. Ehkä niitä voisi säätää hieman isommaksi? :). Kaakkois-Aasian reppureissu on vielä tekemättä, joten ehdottomasti menee bucket listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole vielä onnistunut löytämään tasapainoa sille, miten kuvat saisi isoiksi ja latausajat pysymään järkevinä varsinkin tällaisissa postauksissa, joissa on miljoona kuvaa, mutta ehkä pikkuisen olisi vielä varaa suurentaa! :)

      Poista
  5. Bali kyllä houkuttaisi, mutta aikaa täytyisi varata runsaasti. Nuo vesiputoukset näyttävät tosi houkuttelevilta. Kuvat voisivat tosiaankin olla hieman isompia.

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia, harmi että ovat niin pieniä! Itselleni matkakirjoitusten parasta antia on kuitenkin aina ne kuvat. ;) Tuttuja paikkoja tässä kertomuksessa, palasin juuri maailmanympärimatkalta jossa viimeiset 2 kuukautta kierreltiin Kaakkois-Aasiassa. Indonesia on edelleenkin lempimaani Aasiasta, mutta tykästyin kovasti myös Kambodzaan ja yllättäen myös Thaimaahan, erityisesti Pohjois-Thaimaa on sellainen paikka jonne haluaisin vielä paremmin kiertelemään!

    Sofia / https://projectforeversite.wordpress.com/

    VastaaPoista
  7. Voi että, ihana ihana Bali.

    Ensimmäinen kerta Balille oli itsellänikin todella ristiriitainen, eikä vähiten noitten roskien kanssa. Ja varsinkin kun olen asunut Thaimaan Koh Samuilla kohta viisi vuotta, niin rannatkaan ei oikein vetänyt vertoja Samuin vastaaville.

    Mutta sitten toinen kerta Balilla teki tehtävänsä. En tiedä mitä tapahtui, mutta osa sydämestä jäi todellakin sinne. Amazing Bali<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koh Samuin rannat <3 Sun blogi oli muuten yksi iso innoittaja tälle meidän Kaakkois-Aasian matkalle, kiitos siitä :) Balissa on sitä jotain kyllä! Mun tunteet Balista vaihtelee varmaan päivittäin, pääosin positiivisia kuitenkin :)

      Poista

Jätä kommentti <3