Lombokin maanjäristyksestä on nyt tasan viikko. Olimme Lombokin edustalla sijaitsevilla Gili-saarilla järistyksen aikana. Kirjoitan myöhemmin kokemuksia järistyspäivästä ja Indonesiasta poistumisesta, joka ei tosiaan ollut helppoa. Nyt emme jaksa enää miettiä tapahtunutta ja keskitymme saamaan ajatukset kasaan.

Lombokia ravisteli 5.8.2018 voimakkuudeltaan 7.0 magnituden maanjäristys, joka luokitellaan erittäin voimakkaaksi. Yli 7:n järistyksissä on myös tsunamivaara. Iso osa rakennuksista Gili Airilla tuhoutui tai vaurioitui ja siellä tällä hetkellä olevat ihmiset kertoivat, että saarella saatiin eilen taas sähköt. Kestää varmasti viikkoja ellei kuukausia, ennen kuin saarelle pääsevät taas turistit. Tostaina vahvistettiin 563 ihmisen kuolleen ja yli 150000 menettäneen kotinsa. Tämä oli tunnetun historian voimakkain Lombokiin iskenyt järistys.

En ikinä unohda meidän respan ilmettä, kun hän vaelsi tuhoutuneiden bungalowien välissä ja nosteli hajamielisesti meidän tavaroita rojun keskeltä, eikä selvästikään tiennyt mitä tehdä. Pahoiteltiin molemmat tapahtunutta ja toivotettiin toisillemme onnea.

Bungalowimme ennen:






Lyöttäydyttiin italialaisen pariskunnan kanssa yhteen, jotta meillä olisi paremmat mahdollisuudet päästä saarelta pois ja Lombokin lentokentälle. Gili Airilla ja mantereella oli täysi kaaos ja tunnelma melko hysteerinen. Kaikki taistelivat veneistä ja kuljetuksista. Pois pääseminen kesti koko päivän. Meillä ei ollut tarpeeksi vettä, eikä sitä saanut mistään lisää ja kuumuus teki päivästä tuskallisen. Olin lisäksi satuttanut itseni, kun putosin portaat maanjäristyksen aikana, joten käveleminen oli vaikeaa ja haavat alkoivat vuotamaan uudestaan. Kaduilla juoksenteli aaseja ja muita karanneita eläimiä. Uskomattominta tässä kaikessa oli paikallisten (niiden, joille ei ollut käynyt mitään) suhtautuminen pakeneviin turisteihin. Meitä käytettiin surutta hyväksi vaatimalla kohtuuttomia maksuja kuljetuksista ensin veneellä pois saarelta ja myöhemmin kuljetuksesta lentokentälle. Venekyytiä luultiin ilmaiseksi, mutta sekin maksoi 100 000 IDR per henkilö, kun tavallisesti se on noin 20 000 IDR. Kaikki olettivat, että poliisi, armeija tai vastaavat olisivat evakuoimassa ihmisiä pois saarilta mahdollisimman nopeasti, sillä jälkijäristysten vaara oli yhä olemassa. Poliisi ja armeija olivat kyllä paikalla, mutta hekin kuljettivat ihmisiä pois paikalta maksusta, eikä kyse ollut mistään pienistä summista. Joidenkin mukaan kyytiin pääsivät vain ne, jotka maksoivat eniten. Meiltä vaadittiin neljä miljoonaa, miljoona per henkilö, kyydistä lava-auton perässä. Sama matka maksaa normaalisti 250 000 IDR per taksi. Meillä ei yhteensäkään ollut tarpeeksi käteistä rahaa ja meidät olisi jätetty sinne, ellen olisi muistanut laukkuuni piilottamiani hätävaraeuroja.

Kysyinkin meille kyydin antaneilta, eikö heitä yhtään hävetä rahastaa ihmisten hädällä (taisin kyllä sanoa muutakin ei niin ystävällistä) ja teki oikesti mieli motata sitä tyytyväisenä myhäilevää gangsteria. Seurassamme ollut italialaistyttö puolestaan toivoi heidän käyttävän meiltä saadut rahat perheidensä hautajaisiin (aika mafiasanonta, italialaiset :D). Lava-auto hajosi puolessa välissä matkaa, josta onneksi löysimme normaalin taksin, jolla heitimme italialaiset lentokentälle ja itse menimme lentokenttähotelliin, joka oli selvinnyt vain pienillä halkeamilla ja oli muuten ihan kunnossa.

Meillä oli lento varattuna vasta seuraavaksi päiväksi Balille ja sieltä Singaporeen. Onneksi olimme varanneet lennot pari päivää ennen maanjäristystä, monet eivät olleet ja odottivatkin nyt kentällä ensimmäistä konetta, johon mahtuisivat. Yritimme nukkua hotellissa, mutta puolenyön aikaan heräsimme uuteen jälkijäristykseen, joka ei onneksi ollut kovin voimakas. Siitä huolimatta nappasimme tyynyt ja peitot mukaan ja nukuimme yön hotellin takapihalla. Moni muukin oli päätynyt samaan ratkaisuun ja naureskelimme hermostuneesti porukassa asialle ennen kuin vihdoin nukahdimme.


Seuraavana päivänä lentokenttä oli edelleen ihan täynnä ja lennot tietysti myöhässä. Joku ranskalainen toimittaja haastatteli meitä radio-ohjelmaan, jossa pääsimme kertomaan poliisin ja armeijan toiminnasta. Päätin, että huokaisen helpotuksesta vasta Singaporessa. Lennot menivät onneksi ihan hyvin ja olimme vihdoinkin Singaporessa turvassa! Teki mieli halata ensimmäistä vastaantulijaa. Sinä yönä nukutti, vaikka painajaisia tuosta päivästä näkee varmasti vielä pitkään.

Meille kävi hyvin, mutta monet menettivät kotinsa, työpaikkansa tai jopa perheensä.

Indonesian Punainen Risti kerää lahjoituksia Lombokin järistyksen uhreille: http://donasi.pmi.or.id/donations/lombok-kita-bantu/

Myös täällä voi lahjoittaa: https://www.gofundme.com/earthquake-relief-for-lombok