Chiang Main suunnitelmat - Menolippu Balille - matkablogi

Chiang Main suunnitelmat

By EmminMenolippuBalille - joulukuuta 30, 2018

Mitä tehdä Chiang maissa?

Temppelit, luonto ja ruoka ovat varmasti se juttu, jonka takia tänne tullaan, mutta sanoisin, että täällä on aika lailla kaikille kaikkea. Tällainen rantariippuvainen tietysti kärsii, kun ei pääse uimaan, mutta onneksi on allas pihalla. Chiang Mai vaikuttaa ihanan rennolta ja rauhalliselta paikalta. Odoteltiin Grabia tuossa yksi päivä temppelin pihassa ja siinä odotellessa meidän kanssa tuli juttelemaan mukavia parikin paikallista, jotka eivät halunneet myydä meille yhtään mitään! Molemmat odottivat lapsiaan munkkikoulusta, joka sijaitsi ihan temppelin vieressä. Joka tapauksessa, tässä osa meidän Chiang Main tämänhetkisistä suunnitelmista:




Temppelit


Doi Suthep -vuori ja Wat Phra That. Tämä temppeli lienee Chiang Main kuuluisimpia ja suosituimpia. Se sijaitsee Doi Suthepin kansallispuistossa vuoren laella. Temppelin näköalapaikalta näkee koko Chiang Main. Tarinan mukaan valkoinen elefantti osoitti temppelin paikan 1300-luvulla, jolloin sitä alettiin rakentamaan. Lähellä sijaitsee myös kuninkaan talvipalatsi ja useita vesiputouksia.

Wat Chedi Luang

Historiallinen temppeli vanhassa kaupungissa. Vanhempi osa on 1300-luvulta

Wat Sri Suphan 

Näyttävä temppeli on päällystetty hopealla. Yksi meidän suosikeista!



Elephant Nature Park

Elephan Nature Park on pelastettujen norsujen turvakoti. Sinne on tuotu huonosti kohdeltuja norsuja eri puolelta Thaimaata, jossa ne saavat nyt elää rauhassa. Täällä norsuilla ei ratsasteta eikä niitä pakoteta tekemään luonnottomia temppuja ihmisten iloksi. Ilmoittauduttiin juuri vapaaehtoistöihin tänne. En malta odottaa!



Kokkauskurssi

Ei olla saatu aikaiseksi vielä tätä, vaikka se onkin ollut suunnittella jo viimeiset 6 kuukautta. Haluan ehdottomasti päästä kokkauskurssille täällä Thaimaassa, sillä thairuoka nyt vaan on parasta. Pohjois-Thaimaalaisesta keittiöstä löytyy kaikenlaisia erikoisuuksia, joita ei etelässä pääse maistamaan. Unelmana olisi myös oppia tekemään kunnollista sticky ricea, nams.

Night Marketit

Rrrrakastan Kaakkois-Aasian night marketteja! Niiden tunnelma on vaan niin ainutlaatuinen. Voisin helposti viettää koko illan tutkailemalla kojujen tarjontaa. Ostan yleensä meille illan ja seuraavan päivän ruuat mukaan kojuilta ja kokeilen aina jotain uutta. Viimeksi ostin tosi hyvännäköisiä, värikkäitä jälkkäripaloja, jotka osoittautui ihan hirveiksi liivatemössöiksi, joita Heikkikään ei pystynyt syömään. Välillä tulee huteja, mutta suurimmaksi osaksi kaikki on ollut hyvää. Täällä järjestetään night marketteja ainakin lauantaisin ja sunnuntaisin vanhassa kaupungissa.






Hieronnat

Kävin ekan kerran thaihieronnassa Koh Phanganilla, jossa rivakka täti hieroi kyllä siihen malliin, että hyvä, ettei pää irronnut :D Koita siinä sitten poliisiotteessa ollessasi ilmaista, että voisiko täti hieroa ehkä hiukan kevyemmin? Seuraavaksi taidan kokeilla vaikka jalkahierontaa. Hieronnat on täällä tosi edullisia: tunnin thaihierontasetti maksaa 200 bahtia eli noin 5,30 €.

Vaellus vuorilla

Tämä saattaa jäädä kauniiksi ajatukseksi, jos ja kun ollaan laiskoja, MUTTA vaikka puolen päivän/päivän vaellus olisi ihan mahdollinen. Vuorilla on myös mahdollista vierailla Karen-heimojen kylissä, joiden naiset luovat illuusion pidemmästä kaulasta kultaisilla renkailla. Renkaiden alkuperäinen tarkoitus on hämärän peitossa, mutta syyksi veikataan muun muassa suojautumista tiikereiltä, jotka tyypillisesti iskevät kaulaan.




Doi Inthanon

Doi Inthanonin kansallispuisto näyttää kuvissa ihan huikealta ja vaellus sademetsässä kiinnostaa aina. Siellä sijaitsee muun muassa Thaimaan korkein vuori (2565 metriä), veisputouksia ja temppeleitä. Vesiputouksista kuuluisia ovat Mae Ya, Wachirathan, Sirithan ja Mae Klang. Mae Ya -vesiputous on ehkä näistä näyttävin, sillä se on 260 metriä korkea. En tosian tiedä, minkälaisessa hapessa vesiputoukset ovat tähän aikaan vuodesta, kun on kuivaa. Puistossa on mahdollista tehdä eripituisia vaelluksia riippuen siitä, kuinka paljon aikaa haluaa siellä viettää. Päiväretkelle sopiva on esimerkiksi Ang Ka Luang Nature Trail (alle 1 km) tai Kiu Mae Pan (2,5 km). Osalle reiteistä täytyy ottaa mukaan opas. Puiston lähellä näytti olevan ihan hyvin majoitusvaihtoehtoja, joten voi olla, että seikkaillaan täällä useampikin päivä. Puistoon ajaa noin kaksi tuntia Chiang Maista ja tie sinne on kuulemma hyvässä kunnossa ja leveä, joten skootterillakin voisi ehkä uskaltaa lähteä yrittämään.



Huay tung tao -järvi

Tämä järvi sijaitsee vajaa puolen tunnin ajomatkan päässä Chiang Main keskustasta ja on erityisen suosittu paikallisten keskuudessa. Vietettiin täällä leppoisa iltapäivä ja nähtiin sinä aikana vain yksi toinen länkkäripariskunta. Vallattiin itsellemme järven päälle rakennettu bambukatos, johon sai tilata ruokaa ja Changia. Tarjoilija ei puhunut sanaakaan englantia, mutta hyvin saatiin kommunikoitua elekielellä ja Google-kääntäjällä. Ihana paikka!





Pain kylä

Tosi moni kehunut tätä vuoristossa sijaitsevaa reppureissaajakylää, mutta mulle on jotenkin tullut liian hipsterifiilis koko paikasta. En haluaisi mennä jonkun trendikahvilan säkkituolille istumaan ja katsomaan kuinka muut länsimaalaiset näpyttelevät puhelimiaan. Kannattaako tänne lähteä?

Syöminen ja juominen

Hyviä ravintoloita Chiang Maissa riittää. Perusruokakojusta voi olla vaikea löytää vegaani/vegevaihtoehtoa, mutta kasvisruokaravintoloita onneksi löytyy joka kulmalta. Siitä tulikin mieleen, että täytyy opetella mikä on kasvissyöjä thaiksi. Kojunpitäjillä menee kohta hermot muhun :D Tässä muutama hyväksi havaittu ja edullinen ravintola:

Taste from Heaven - Vegaaniruokaa ja ihania smoothieita.

Freshtime - Kasvisruokaravintola vanhassa kaupungissa. Ihan superhyvää tom khata sienillä!

Kat's Kitchen - tosi edullista ja hyvää paikallista vanhassa kaupungissa.

Its Good Kitchen - symppispaikka myöskin vanhassa kaupungissa. Pad Thai hiukan pettymys herne-maissi-paprikoineen, joten ota mielummin vaikka tofua cashewpähkinöillä, se oli paljon parempaa.

Coconut Shell - Khao Soi currya tarjoiltuna kookospähkinästä, kyllä kiitos.

Sabushi - japanilainen Maya Mallin yläkerrassa. Mentiin tänne kauheissa nälissämme yksi päivä, eikä petytty. Pöytään tuotiin padassa höyryävä keitto, jossa oli tarkoitus kypsentää liukuhihnalta löytämämme ruuat. Tarjolla oli myös paljon sieniä ja kasviksia.

Rustic and Blue - ihana aamiais/brunssipaikka Nimmanilla. Ei halvin mahdollinen, mutta taivaallisia smoothiekulhoja ja kahveja. Eggs benedict oli myös huikea - hollandaisekastikkeeseen oli sekoitettu avokadoa. Hipsteriasteikolla viis kautta seitsemän!

On Cloud Nine - Niiiin söpö jälkkäripaikka täynnä yksisarvisteemaisia, hattaraisia jätskejä, kakkuja ja muita herkkuja Nimmanilla. Kaikki muut asiakkaat pukeutuneita vaaleanpunaiseen paitsi me. Ensi kerralla omat glitterit mukaan!





Turn the Table Board game Cafe - Bonuksena aivan ihana lautapelikahvila Santithamissa, josta löytyy miljoona lautapeliä jokaiseen makuun. Sovittiin juuri peli-ilta supermukavan omistajapariskunnan kanssa uuden vuoden jälkeen.


💜 EMMI














  • Share:

You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Pai: itselle mieleen tuli etelän saaret mutta vuoristossa. Käy ihmeessä, valkoinen Buddha patsas oli hieno. Voi harrastaa tubingia ja on tarjolla esim viidakko bileitä nimeltä Electric Valley.

    Chiang Maissa ei kasvisruoka lopu, mutta erityisesti suosittelen goodsouls kitchen, Vegan Heaven, reform kafe(törkeän hyvä sienipastaa).

    Doi Inthanon on käymisen arvoinen ja lisäksi Chiang Dao luola, Chiang Rai ja temppelit sekä golden triangle on siistejä paikkoja.

    Nauti olosta, Chiang Maissa on ihanaa.

    PS. San Miguelin Apple pie burrito tupla jäätelö pallolla on paras jälkiruoka mitä oon syöny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan superhyviä vinkkejä, kiitos 😊 Kyllä Paissa sitten varmasti kannattaa käydä! Mistä tuota jätskiburritoa siis saa, alkoi heti kiinnostamaan haha 😁

      Poista
  2. Itselle tuo Elephant nature park jäänyt mieleen ja kirjoitinkin siitä blogiin https://lomallaviimeinkin.fi/2018/12/12/elephant-nature-park-retkella-norsujen-suojelupuistossa-thaimaassa/

    VastaaPoista
  3. Juuri eilen mietin, että tuolla Elephant Nature Parkissa olisi kiva käydä joskus ja nyt tuli tämä postaus vastaan. Mietinkin nimittäin, että mitähän muuta Chiang Maissa voisi tehdä ja tässähän ne tekemiset oli hyvin lueteltuna. :D

    VastaaPoista
  4. Doin Inthanon on kyllä mahtava <3! Ja siis, vaikka Chiang Maissa ei ole rantaa, niin uima-altaita siellä kyllä riittää ihan perinteisestä maauimalasta lähtien – mutta myös hienompia vaihtoehtoja, kuten vähän kauempana sieltä keskustan alueelta sijaitseva Veranda. Maksaa ehkä 400 bahtia (sisältäen yhden juoman) mennä tuonne altaalle, jos ei yövy hotellissa, mutta vahva suositus sille! Kaunis uima-allas vuorimaiseman keskellä on todella upea. Itsellä kova ikävä sinne, toivottavasti tänä vuonna pääsen takaisin. Nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Doin Inthanon pääsi listalle, kiitos! :) Meillä on pihassa iso uima-allas, mutta sen vesi on niin kylmää, ettei sinne voi mennä kovin usein ja sittenkin pitää uida koko ajan, ettei jäädy! Voisi testailla tuon Verandan, jos siellä olisi siedettävämmän lämpöistä vettä, kiitos vinkistä <3

      Poista
  5. Me oltiin Baan Thai -kokkauskoulussa, lämmin suositus sille! Kaikki toimi. En tosin muista, onko sticky ricea. Sit sunnuntain iltamarkkinat oli ihanat, todella suuret! Muutamaa päivää Paissa suosittelen myös. Täällä voi olla kyllä erossa pahimmasta turistihärdellistäkin ja viettää aikansa maaseudun rauhassa 😊👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh kiitos, täytyy kysellä olisiko heillä tilaa parille innokkaalle kokille :D Pai on vielä mietinnässä, mutta eiköhän meidänkin täydy sinnepäin lähteä, kun kaikki sitä tuntuu suosittelevan! Maaseudun rauha kuulostaa kyllä tosi tervetulleelta <3

      Poista

Jätä kommentti <3