Terveisiä Huesta, Vietnamin kuninkaallisesta kaupungista - Menolippu Balille - matkablogi
hue

Terveisiä Huesta, Vietnamin kuninkaallisesta kaupungista

By EmminMenolippuBalille - huhtikuuta 26, 2019

Hue on Vietnamin viimeisten kuninkaiden kotikaupunki ja historiallisesti superkiinnostava kohde. Kaupungin jakaa kahtia Parfyymi-joki, jonka eteläpuolella me ja suurin osa muista turisteista majoitumme. Pohjoispuolella sijaitsee Citadel - linnoitusta muistuttava palatsialue. Huesta löytyy myös runsaasti hämmästyttävän hienoja hautoja ja mausoleumeja.

Junamatka Da Nangista kestää vajaa kolme tuntia. Meidän suunnitelmana oli saapua Hueen iltapäivällä, jotta ehtisimme vielä tutustua kaupunkiin. Juna oli kuitenkin kolme tuntia myöhässä, joten saavuimme Hueen vasta illalla. Harmi, sillä meillä on muutenkin vain pari päivää varattuna Huelle, mutta toivottavasti se riittää.

Maisemat junan ikkunasta olivat muuten ihan huikeat! Ei tuota radanpätkää ole turhaan kutsuttu maailman kauneimmaksi, näkymät merelle olivat henkeäsalpaavat upeat. Juna kulkee kukkulan laella, josta on suorat näkymät merelle ja taakse jäävään Da Nangiin. Kolme tuntia meni näissä maisemissa nopeasti. Nämä tärähtäneet kännykkäkuvat eivät tee näkymille oikeutta.





Lähdimme heti seuraavana aamuna paikallisten opiskelijoiden kanssa opastetulle kierrokselle, johon kuuluisi Thien Mu pagoda, Vong Canh hill ja Tu Duc tomb. Meidät haki kaksi opiskelijatyttöä skoottereillaan, josta suunnattiin ensimmäiseksi Huen suosituimmalle buddhalaiselle pagodalle. Thien Mu sijaitsee joen varrella upealla paikalla lyhyen skootterimatkan päässä keskustasta. Pagodalla oli meneillään jotkut isot vuosittaiset juhlat, joiden tarkoituksesta oppaammekaan eivät oikein saaneet selkoa vaikka kysyivät asiaa paikalla olevilta munkeilta. Hienon näköistä siellä kuitenkin oli ja meistä oltiin kovin kiinnostuneita, sillä muualta tulleet munkit eivät olleet nähneet turisteja aikaisemmin. Otettiin pakolliset yhteiskuvat ja tytöt opettivat minulle kuinka Vietnamissa poseerataan kameralle. Etusormi ja peukalo taivutetaan siten, että ne muodostavat pienen sydämen. ❤️











Vong Canh on näköalapaikka, josta pääsee ihailemaan Parfyymijokea ja sen takana levittyviä vuorijonoja. Aivan ihana paikka, eikä siellä ollut ketään muuta meidän lisäksi. Harmiteltiin ainoastaan sitä, että ei otettu eväitä mukaan ja syöty lounasta täällä.





Seuraavaksi ajoimme Keisari Tu Ducin haudalle. Keisari suunnitteli hauta-alueen itse itselleen ja se valmistui vuonna 1867. Alueelta löytyy lampia täynnä suuria koi-kaloja, patsaita, näyttäviä kiviportteja ja tietysti muistomerkit kuninkaalle ja hänen vaimolleen. Meille osui extralämmin päivä, mittari huiteli melkein 40-asteessa, joten turisteja ei ollut meidän lisäksi kuin kourallinen.











Poikkesimme pois lähtiessä vielä kylässä, joka tunnetaan suitsukkeiden valmistuksesta. Saimme kokeilla suitsukkeiden tekemistä itse söötin mummelin opastuksessa. Jämpi täti huusi tiukkoja ohjeita vietnamiksi, joita oppaamme yrittivät parhaansa mukaan kääntää, mutta ei musta silti taida suitsukemestaria tulla. Paikalliset oppaat on muuten tosi kätevä olla mukana ostoksia tehdessä, sillä saimme päivän aikana ostettua tuliaisia ja kaikenlaista pientä paikallisilla hinnoilla ilman vartin kestäviä neuvotteluja ja kädenvääntöä. Olen alkanut täällä ollessa nauttimaan tinkaamisesta, mutta aina sitä ei jaksa.





Kuumuudesta uupuneina menimme vielä lopuksi lounaalle yhdessä läheiseen vegeravintolaan. Oppaamme olivat superihania ja tuntui kuin olisimme olleet syömässä vanhojen kavereiden kanssa. Vaihdettiin numeroita ja sovittiin, että mennään kahville vielä seuraavana päivänä. Iso suositus Hue Student Tourin mahtaville tyypeille! Heidän löytää tuolla nimellä vaikkapa Facebookista.

💜 EMMI



  • Share:

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Oltiin tammikuussa Huessa päiväretkellä. Menimme tuota Hai Van pas reittiä. Pysähdyimme näköalapaikalle, josta näkyi junarata. Varmasti ollut hienot näköalat kuin oli tieltäkin. Uskon, että olemalla Huessa pari päivää saisi kaupungista enemmän irti. Meillä tuo päivä oli melko tiivis nähtävyyksissä ramppaaminen. Ja sitten kaiken kukkuraksi satoi vettä.... Teillä on ainakin aurinko paistanut.

    VastaaPoista
  2. Hauskaa, että satuimme kirjoittamaan Huesta näin samaan aikaan! Me menimme myös junalla Da Nangista, mutta meidän junamme oli vain puolisen tuntia myöhässä. Ihania maisemia teillä on ollut päivän aikana. Me keskityimme vain sitadelliin, emmekä lähteneet kaupungin ulkopuolelle. Pari lisäpäivää, niin olisimme myös ehtineet seikkailemaan pidemmällekin. Minä pidin Huesta: se oli Saigonin ja Da Nangin jälkeen juuri sopivan kokoinen kaupunki.

    VastaaPoista
  3. Hue on tosiaan etenkin kulttuurisesti ja historiallisesti mielenkiintoinen kohde Vietnamissa. Viime vuoden Vietnamin matkan lopussa jäi sellainen tunne, että nyt ei tarvitse tulla takaisin pitkään aikaan, mutta se tunne meni ohi nopeasti. Seuraavalla kerralla en pistäisi pahakseni, jos palaisin Hueen, siitä visiitistä on jo enemmän aikaa.

    VastaaPoista

Jätä kommentti <3