Nämä viime viikot ovat menneet sellaista haipakkaa, että blogi laahaa jo pahasti jäljessä. Oltiin siis sukellusreissulla Heikin perheen kanssa Nusa Penidan saarella Balin edustalla jo vajaa kuukausi sitten (mihin tää aika menee) ja sen jälkeen meidän ystävä oli kylässä pari viikkoa, joten ylimääräistä aikaa ei ole juuri ollut.

Hän etsii keksejä tai muita herkkuja uhrilahjakoreista

Ennen sukellusreissua oltiin vietetty pari viikkoa eri puolilla Balia tarkoituksena etsiä sopiva villa, johon muutettaisiin sukellusten jälkeen. Asuttiin muun muassa muutama päivä neljän tähden hotellissa (ihan vitsillä, kun löytyi niin hyvä tarjous :D), jossa meidät upgradettiin vielä ilmaiseksi johonki extraluksushuoneeseen. Siinä vaiheessa, kun hotellipojat koputtavat illalla oveen ja kysyvät, saavatko he valmistella huoneemme nukkumista varten (??), ei olo ollut enää kovin reppumatkailijamainen. Meille ei selvinnyt, mistä tässsä toimenpiteessä olisi ollut kyse, mutta ehkä he olisivat peitelleet sänkyyn ja lukeneet iltasadun. Vahva suositus kyllä Swiss-bel Petitengetille, ei mitään moittimista. Yö kustansi alle 20 euroa, enkä ole ikinä ollut niin hienossa hotellissa!









Joka tapauksessa, sukellusreissun alussa tavattiin Heikin perhe Sanurin satamassa (ensimmäistä kertaa melkein viiteen kuukauteen, olipas hassua!) ja lähdettiin pikalautalla Nusa Penidan saarelle. Nusa Penidasta en sen enempää tiennyt kuin mitä ruotsalaiset naapurimme Thaimaassa olivat kertoneet. He olivat käyneet saarella päiväretkellä, jossa heitä oli kierrätetty vauhdilla ympäri saarta.

Ruotsalaisten mukaan saari oli likainen, siellä ei ollut mitään nähtävää eikä siis ollenkaan käymisen arvoinen paikka. Toisaalta taas monissa fb-ryhmissä Nusa Penidaa hehkutetaan paratiisiksi, joten melko ristiriitaista tietoa saaresta on sadellut.

Ensivaikutelma Nusa Penidasta saattaakin olla samanlainen kuin ruotsalaisilla ystävillämme. Satama-alue, johon saavuimme, ei itsessään ollut mitenkään näyttävä ja veneitä oli paljon. Saaren kadut ovat kapeita, mutta liikennettä on ilahduttavan vähän. Penidalla voisin itsekin ajaa skootterilla, Balilla en. Roska-asia oli valitettavasti totta. Kadunvarret ja aukeat ovat ihan täynnä sinne dumpattua jätettä, jonka keskellä lehmät, kanat ja koirat sitten hengailevat. Tosin, päiväretkellä saaren toiselle puolelle näimme todella hienoja paikkoja ja ehkä palan siitä paratiisista, jonka monet ovat Nusa Penidalta löytäneet.





Sukellettiin suomalaisen Sanctum diversin kanssa koko reissu. Monet sairastelivat, eikä Heikkikään päässyt tekemään kuin hiukan yli puolet sukelluksista. Bali ei selvästikään sovi Heikille, sillä tämä oli jo varmaan viides Bali belly eli paikallinen vatsatauti. Bali belly on Heikillä vielä usein niin ärhäkkä, että se vaatii antibiootit, kuten kävi myös tällä kertaa.

Ennen Balilta lähtöä tai seuraavan Bali bellyn ilmestyessä käydään kyllä madottomassa Heikki jollain klinikalla. Sukellukset menivät muuten tosi hienosti, eikä meressä ollut paljoa (tai ei yhtään) roskaa, kuten vähän aluksi pelkäsin. Venematkat eri sukelluskohteisiin olivat itsessään jo hienoja ja osa maisemista toi mieleen Thaimaan leijuvat saaret.







Nusa Penidan paikallinen erikoisuus on Mola Mola, johon tällä reissulla erityisesti toivottiin törmäävämme. Mola Mola on kala, joka näyttää isolta päältä, jolla on minikokoiset evät. Mola Molat on valtavia, omituisia, kiekkomaisia kaloja, jotka painaa suunnilleen tonnin. Näitä Möhkäkaloja yritettiin käydä bongaamassa monta kertaa Crystal Bayn hyisessä (18-asteisessa) vedessä, mutta ei oltu tällä reissulla tarpeeksi onnekkaita. Sen sijaan Manta Bayssa meitä onnisti jo ensimmäisellä yrityksellä ja nähtiin pari aivan upeaa mantaa! Jouduin pidättelemään itseäni etten olisi lähtenyt niiden mukaan, niin huikean kauniita eläimiä. Niiden kohtaaminen oli omien sukellusteni huippukohta 💙







Lisäksi nähtiin vaikka mitä hienoa, kuten mustekaloja, merihevosia, muita rauskuja ja yksi pieni haikin. Virtaukset Nusa Penidalla voi tosiaan olla aika voimakkaat, jota päästiin kerran itsekin todistamaan. Pinnalla kaikki näytti olevan rauhallista, mutta heti, kun olimme laskeutuneet, alkoi voimakas virtaus, jota vastaan ei vain jaksanut potkia. Siinä ei sitten ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa kiinni pohjan kivistä ja roikkua mukana kuin lipputangossa. Oma otteeni lipesi ainakin kerran, jolloin jouduin ottamaan kiinni divemaster-raukan käsivarresta. Onneksi päästiin kaikki kuitenkin turvallisesti pintaan. Kiitos vielä meidän upeille oppaille!

Sukellustiimi

Sukellusreissun jälkeen sanottiin Heikin perheelle heipat (nähdään ehkä kesällä) ja suunnattiin kohti Seminyakia ja uutta villaamme.